Jouni-MikaelCedervall Keski-ikäinen miessinkku

Naiset ystävinä

Tässä blogissa ei ole kysymys feminismistä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta, vaan ystävyydestä.

Yleisesti voin sanoa, että parhaat ystäväni ovat olleet hamasta lapsuudestani alkaen tyttöjä ja myöhemmin naisia. Parisuhteeni ovat perustuneet paitsi tietysti rakkauteen, niin myös ystävyyteen ja vaikka minulla on takanani kolme avioliittoa, yksi avoliitto ja lukuisa määrä muita seurustelusuhteita, on rinnalla kulkenut aina myös ystäviä, jotka ovat olleet naisia. Se ei ole parisuhteessa ollessani ollut aina aivan ongelmaton juttu.

Käydessäni koulua, minulla oli aina ystävinä muutama tyttö, jotka purkivat minulle luottamuksellisesti milloin epäonnistuneita rakkaussuhteitaan tai muita murheitaan. Kyse ei siis ollut siitä, että olisin ollut heidän rakkautensa kohde, vaan ystävä, jolle voi kertoa. Minuun myös luotettiin vaiti pysyvänä ystävänä, enkä koskaan pettänyt luottamusta.

Saattaa olla, että nämä ystävätytöt eivät luottaneet toisten tyttöjen lojaliteettiin ja siksi purkivat murheitaan minulle.

Kun sitten siirryin työelämään, sama toistui siellä. Lähes kaikissa työpaikoissani minulla oli muutama luottokaveri, jotka olivat naisia. Eräässäkin työpaikassa, jossa olin sen verran korkeassa asemassa, että minulla oli sihteeri, arpoutui minulle kuin sattuman oikkuna eräs sihteeriopiston käynyt nainen, josta tuli lähes heti ystäväni ja se ystävyys on kestänyt näihin päiviin asti. Me kävimme yhdessä uimassa, juhlimassa ja joskus jopa yövyin hänen luonaan Kasarminkadulla, koska se oli niin lähellä Kaivohuonetta. Meidän välillämme ei ollut seksuaalista vetoa, vaan hänen miesmakunsa suuntautui suuntaan, johon minä en olisi ollut kelvollinen. Enkä minä nähnyt hänessä sellaista vetovoimaa, josta olisin ollut kiinnostunut.

En ole aikaisemmin asiaa kovin paljon pohtinut, mutta aivan viime vuosina olen sitä alkanut miettiä. Miksi olen ihminen, jolle naiset haluavat uskoutua?

Kun sitten hankin itselleni koulutuksen eronneiden vertaistuki- ja ryhmäohjaajana, ovat tuettavani olleet yhtä poikkeusta lukuun ottamatta naisia. Kyse on vapaaehtoistyöstä.

Joku psykologi alkaisi purkaa asiaa lapsuudestani, niin uskon. Suhteestani äitiin ja muihin naispuolisiin läheisiini, sieltä varmaan löytyy selitys. Heureka, sieltä se muuten löytyykin.

Olin lapsena Hangon keksipoika, jonka nimen eräs sukulaisnainen minulle antoi. Olin aina jonkun naisten sylissä, hellittelyn ja suukottelujen kohteena aivan vaivaksi asti. Ei lapsi ymmärrä sellaista, miksi jotkut paijaavat ja haluavat halia pientä poikaa. Vuotta vanhempi veljeni ei tällaista kohtua saanut ja se saattaa vaikuttaa edelleen meidän suhteeseemme siten, että emme ole kovin läheisiä, vaikka tulemme toimeen aika hyvin.

Sen sijaan itseäni nuorempi siskoni pitää minua kaksosenaan, vaikka meillä on ikäeroa yli vuosi. Me olimme lapsina erottamaton parivaljakko.

Elän nyt elämäni pisintä aikaa ilman parisuhdetta. Tätä on kestänyt nyt viisi vuotta, mutta naispuolisia ystäviä minulla on edelleen enemmän kuin miespuolisia.

Jostain syystä mieskavereiden kanssa tulee jutelleeksi aivan eri juttuja kuin naisten, mistä sekin mahtaa johtua, sen kun vielä keksisi. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat