*

Jouni-MikaelCedervall Keski-ikäinen miessinkku

Kaipauksen arkkitehtuurin peruspilarit

Otsikko on lainaus eräästä lauseenpätkästä professori Siri Husdtvedtin teoksesta Amerikkalainen elegia vuodelta 2008. Kutsun tätä kirjoitusta muutoksen virraksi, jonka jokainen suuren menetyksen kokenut joutuu kohtaamaan omalla tavallaan, tahtoi hän sitä tai ei. Sen arkkitehtuuri on kirjoitettu meidän henkilökohtaiseen psykohistoriaamme.

Suuria menetyksiä joutuu kokemaan jokainen joskus ja sitä, kuinka siihen kukin suhtautuu, ei käy arvosteleminen, sillä jokainen käsittelee omat asiansa hänelle persoonallisella tavalla.

Aloitan shokista: näin minulle ei voi käydä, ei ole mahdollista. Tämä on kieltämistä, emme hyväksy kohtaamaamme menetystä. Tässä vaiheessa kaipaus ei ole vielä edes saapunut teatteriin.

Ahdistus: pelko, syvä ahdistus ja epävarmuus tulevat kuvaan tässä vaiheessa. Nyt kysymme itseltämme usein kysymyksen, miksi. Ei ole vastausta ja se lisää pelkoamme. Etsimme selitystä milloin mistäkin, mutta vastausta emme saa. Kaipaus voi olla tässä vaiheessa jo kuvassa, mutta se on epämääräinen sisäinen möykky, joka ei ole oikein vielä hahmottunut konkreettiseksi. Se kuitenkin on saapunut paikalle, mutta ei ole edes pukeutunut rooliasuunsa.  

Muistaminen: muistamme menetyksemme ja muistelemme tässä vaiheessa ja tämän vaiheen seuraukset eivät välttämättä aina ole miellyttäviä. Ne voivat olla miellyttäviäkin, mutta kaipaus on muuttunut teatterin kummitukseksi, joka pitää meitä pilkkanaan.

Viha: tätä vaihetta eivät kaikki joudu kokemaan, mutta aika useat kuitenkin. Jos menetys tuntuu meistä epäoikeudenmukaiselta, vihalta ei voi välttyä. Me syyllistämme ja syyllistymme. Kaipaus pysyy edelleen taustalla, se ei ole astunut näyttämölle vielä koko painollaan. Se kurkkii sivuverhon takaa.

Väsymys: en jaksa tätä enää. Kaikki tuntuu yhdentekevältä, masennus saattaa iskeä ja se invalidisoi meidät. Oma-aloitteisuus katoaa ja elämänhallintakyky horjuttaa. Kaipaus vetäytyy pukuhuoneeseen vaihtamaan rooliasuaan ja saattaa pysyä poissa joskus kauankin.

Sopeutuminen: olemme oppineet vuorosanamme jo aika hyvin ja näytelmä alkaa saada hahmonsa. Nyt ajattelemme, että tätä näytelmää meidän on näyteltävä, koska muutakaan käsikirjoitusta meille ei annettu. Kaipaus on pukeutunut lopulliseen rooliasuunsa ja alkaa kohtaus, jossa sillä on jo repliikkejä.

Tutkiminen: näytelmä ei ole vielä valmis, sitä on vielä hiottava ja käsikirjoitukseen täytyy tehdä muutamia muutoksia. Kaipaukselle pitää kirjoittaa lisää vuorosanoja, se on jo aivan selvä. Nyt tutkimme, mitä muutoksia on tehtävä, että näytelmä saadaan näyttämölle mahdollisimman valmiina.

Innostus: tästähän saattaa tulla hyväkin näytelmä. Alamme tutkia käsikirjoitusta ja huomaamme, että ei siitä tullut ollenkaan sellaista, kuin mitä alkuperäinen käsikirjoitus antoi ymmärtää. Me olemme muuttuneet ja oppineet näytelmää harjoitellessamme tuntemaan itseämme paremmin. Kaipauksen rooli on muuttunut kokonaan, mutta se on näytelmässä edelleen mukana ja pysyy, ja sille on kirjoitettu myös koomisia vuorosanoja.

Tätä näytelmää me näyttelemme niin kauan, kun katsomossa riittää yleisöä ja kun aika on, saattaa olla, että seuraavaksi onkin komedian vuoro.

(Muutoksen virran vaiheet perustuvat EMDR-terapeutti Terhi Vedenkiven ja psykoterapeutti TTT Liisa Salmenperän ideaan, joka on julkaistu kirjassa Yhdessä muutoksen virrassa, Erosta eheäksi – opas ryhmäohjaajille. Kustantaja Eläkeliitto ry v. 2010)  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat