Jouni-MikaelCedervall Keski-ikäinen miessinkku

Lítost

Kirjoitus on muutaman vuoden vanha, mutta ajankohtainen juuri nyt, kun hallituksemme on säästämässä maata vielä 1990-lamaa pahempaan tilanteeseen.

 

”Toteutumattomien mahdollisuuksien ahdistava historia” on alkanut vaivata minua siinä määrin, että raja alkaa tulla vastaan hyväksyä sitä enää lainkaan. Sitaateissa oleva on kopioitu Milan Kunderan (s. 1929 Brnossa) kertomukesta Raja esseekokoelmasta Naurun ja unohduksen kirja vuodelta 1978.

Tämä kirjoitus on hyvin henkilökohtainen ja siksi ilmoitan heti, että ei kannata lukea, jos ei ole kiinnostunut minusta henkilönä.

Lítost on niin ikään erään saman kokoelman esseen otsikko, josta Kundera sanoo että se on tsekin kieltä eikä sille ole vastinetta missään muussa kielessä joten hän selostaa sen monikymmensivuissa esseessään seikkaperäisesti.

”Se tarkoittaa ääretöntä, haitarin lailla venyvää tunnetta joka on monien muiden tunteiden – surun, myötätunnon, itsesoimausten ja kaihon – synteesi. Sanan pitkä ja painollinen ensimmäinen tavu kuulostaa hylätyn koiran ulinalta.” Näin Milan Kundera selittää asian lyhyesti, mutta minä aion tässä selittää oman lítostini omalla tavallani.

Lítost sisältää paitsi nöyryytetyksi tulemisen, myös koston tavalla tai toisella joko suoran tai epäsuoran. Koston ei tarvitse olla väkivaltainen tai suusanallinen, se voi myös olla kirjallinen tai epäsuora siten, että sillä nöyryytetyksi tullut voi vahingoittaa itseään ikään kuin kertoakseen, että näin saattaa käydä, jos minua loukataan.

Tunnen luonteenlaadustani johtuen syntyneeni väärään maahan. Koska olen taipuvainen tutustumaan ihmisiin nopeasti, olen puhelias ja vilkas sekä herkästi naurava, ei minua oikein tyypillisenä suomalaisena voi pitää. Tunnen suurta kunnioitusta tätä tsekkiläistä Ranskassa asuvaa kirjailijaa kohtaan, sillä hänen veitsen terävät analyysinsa ihmisen syvimmistä tunteista ovat vaikuttaneet minuun vuosien varrella syvästi. En silti olisi itse halunnut syntyä Tšekkoslovakiaan, vaikka kukaan ei synnyinmaataan voikaan valita.

Synnyinmaani Suomi on paitsi ilmastollisesti niin myös lainsäädännöllisesti ja asenteiltaan tyly ja kylmä maa. Täällä vallitsee koston ja pahansuopuuden ilmapiiri. Kun täällä kerran epäonnistut, olet ikuinen epäonnistuja. Tämä maa ei anna anteeksi mitään.

Joku voi sanoa tähän, että miksi et sitten muuta muualle. Tämä kysymys vahvistaa viiltävästi sen, mistä aion tässä kirjoituksessani juuri kertoa. Tällä aion tukkia niiden turvat, jotka sitä minulle tulevat ehdottamaan.

Kuinka tämä maa kohteli meitä silloin, kun pääministerinä oli Esko Aho ja valtiovarainministerinä Iiro Viinanen (v. 1991)? Silloisten ulosottolakien mukaan jokainen maksukyvyttömyyden tilaan joutunut oli tuleva olemaan velkavankeudessa lopun ikäänsä. Suuri osa yrittäjistä ja heidän työntekijöistään joutui sekä työttömäksi, että menettämään koko omaisuutensa ja usein myös perheensä ja jotkut jopa henkensä. Heidän talonsa pantiin pakkohuutokauppaan ja usein ainoa huutaja oli pankki, joka alkuperäisen lainan oli myöntänyt. Näin puolen miljoonan markan talo saatettiin myydä 140 000 markalla ja myöhemmin pankki myi talon sitten taas puolella miljoonalla, mutta sitä ei hyvitetty alkuperäiselle velalliselle, vaan velka jäi ikuisesti tuhoamaan syyttömän velallisen elämää.

Ulosottolakia lievennettiin myöhemmin 2000-luvulla, mutta kukaan ei ole esittänyt mitään tilastoa siitä, kuinka monta itsemurhaa, avioeroa ja lopullista kelkasta putoamista se oli ehtinyt tehdä sitä ennen. Kylmä KELAn virkanainen sanoi minulle kerran toimistossa ivallisesti, että niin makaat kuin petaat. Minäkö sen laman aiheutin kysyin, mutta siihen tyhmä virkailija ei osannut vastata. Minä osaisin, mutta en sitä lisää tähän kirjoitukseen, sillä se on toisen kirjoituksen aihe ja siitä olen kirjoittanut romaanikäsikirjoituksen.

Sitten tämän kuuluisan laman jälkeen alkoi ankara työnhaku, mutta tässä ikärasismin kultaisessa maassa olin liian vanha työmarkkinoille vain kolmekymmentäyhdeksänvuotiaana. USAssa olisin saanut työtä heti tai voinut saada entistä ehomman työpaikan, sillä siellä konkurssin tehneitä arvostetaan heidän kokemustensa perusteella. He tietävät mitä virheitä ei kannata tehdä. Tanskassa on perustettu yrityksiä ja jopa pankkeja joihin ei palkata alle viisikymmentävuotiaita.

Tässä sarvikuonojen ja tsaariaikaisen byrokratian maassa sellainen olisi ennenkuulumatonta ja tämä onkin ainoa maailman maa, jossa kukaan ei tunnu tajuavan, että työkokemusta ja nuoruutta ei voi mitenkään saada samassa paketissa.

Joskus kuulee väitettävän, että Suomi on Euroopan amerikkalaisin maa. Väärin, täältä puuttuvat USAssa paremmin olevat asiat. Siellä töitä voi saada vaikka seitsemänkymmentävuotiaana, mutta täällä jo nelikymppinen on vanha työmarkkinoille.

EK kiljuu kuula punaisena työurien pidennystä ja samoin tekee valtio, mutta kun yritys vähentää työntekijöitä, se vähentää niitä nimenomaan vanhemmasta päästä ja samoin tekee valtion ja kuntien viranomaiset. Niin toimitaan myös valtiojohtoisissa yrityksissä. Asiat eivät ole kenenkään hallinnassa, tästä maasta puuttuu johtajuus ja se johtuu siitä, että maata johtavat maailman nuorimmat pääministeri ja valtiovarainministeri. He eivät yksinkertaisesti osaa asioitaan, siihen he ovat liian nuoria.

Kun katsoo maailman muiden maiden valtiojohtoa ja yritysten pääjohtajia, joukossa näkee ani harvoin alle kuusikymmentävuotiaita. Mistähän tämä mahtaa johtua? Ehkä siellä osataan jotain paremmin kuin täällä.

Silloin kun minä tein konkurssini, olin siis liian vanha työmarkkinoille ja se aloitti kujanjuoksun, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Se ei kuitenkaan tappanut minua, mutta on se silti johtanut kahteen avioeroon ja moniin muihin toisiaan seuraaviin vaikeuksiin. Kun ihminen menettää kasvonsa, hän usein menettää samalla elämänhallintakykynsä. Se vain sattuu olemaan syy seurauksiin ja voidaankin hyvällä syyllä kysyä, olisiko asioihin voitu puuttua aikaisemmin. Vastaus on tyly ei. Tässä maassa ketään ei kiinnosta. Tässä maassa ollaan kiinnostuneita vain menestyjistä, mutta heti kun joku menettää asemansa esimerkiksi inhimillisen virheen johdosta, hänestä tulee hylkiö, jonka hylkäävät paitsi ystävät, niin myös viranomaiset. Hänestä kiinnostutaan uudestaan vasta, jos hänestä tulee rikollinen ja niitä sitten ovat mm. perhesurmaajat, pankkiryöstäjät ja kavaltajat.

Tässä maassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat joutuvat jatkuvasti neuvottelemaan olemassa olonsa kannalta olennaisten asioiden oikeutuksesta viranomaisten kanssa.

Se oli minun lítostini kirjallisena tällä kertaa.

Jokainen askel jonka ihminen ottaa syntymänsä jälkeen, on askel kohti kuolemaa. Raja tulee jossain vastaan ja sen askeleen me kaikki joudumme joskus ottamaan, tämä on syytä pitää kirkkaana mielessä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat